torstai 9. huhtikuuta 2009

Hufvudstadsbladet about the demonstrations



The main Swedish-language newspaper of Finland Hufvudstadsbladet published two full first-page reports about preparations of the demonstrations and their aftermath. 


Helsingin Sanomat about the demonstrations

The main newspaper of Finland "Helsingin Sanomat" published huge amount of reports, commentaries, interviews and reviews about the demonstrations, representing different opinions about Estonian history and Estonian-Russian relations.





































































































HS - Kaupunki - 23.3.2009 - 808 merkkiä - 1. painos

Putin-nuoret osoittavat mieltä Helsingissä

 Venäläinen Naši-järjestö järjestää maanantaina Helsingissä mielenosoituksen, jolla se vastustaa Viron suurlähetystön seminaaria.

Seminaarissa käsitellään Neuvostoliiton rikoksia Viroa kohtaan. Samassa yhteydessä julkistetaan myös Sofi Oksasen ja Imbi Pajun Viron menneisyyttä käsittelevä kirja. Putin-nuoriksikin kutsutun Našin mielestä seminaari on Venäjän-vastainen.

Mielenosoituksen on määrä alkaa iltapäivällä Sanomatalolta ja jatkua siitä elokuvateatteri Orionille, missä Viro-seminaari pidetään.

Mielenosoitukseen osallistuu myös muita järjestöjä. Mielenilmaukselle järjestetään myös vastatempaus, joka tukee virolaisten ilmaisunvapautta.

Helsingin poliisi uskoo mielenilmausten sujuvan rauhallisesti.

STT

HS - Kulttuuri - 20.3.2009 - 1806 merkkiä - 1. painos

Maimu Bergin romaani neuvosto-Virosta sai kiitosta Moskovassa

SUVI AHOLA

 Virolaiskirjailija Maimu Bergin romaani Minä rakastin venäläistä on ilmestynyt venäjäksi.

Moskovassa julkaistussa teoksessa on myös novelleja.

Kyseessä on ensimmäinen virolaisen kirjailijan Venäjällä ilmestynyt kirja Viron itsenäistymisen jälkeen. Venäjänkielisiä Virossa painettuja kirjoja on toki ilmestynyt aikaisemminkin. Minä rakastin venäläistä sijoittuu 1950-luvun neuvosto-Viroon ja kertoo nuoren virolaistytön ja keski-ikäisen venäläismiehen onnettoman rakkaustarinan. Se ilmestyi Virossa 1994 ja suomennettiin 1998.

Kirjan venäjännöstä esiteltiin Viron Moskovan-lähetystössä maaliskuussa. Samassa tilaisuudessa moskovalaistoimittajille kerrottiin Sofi Oksasesta ja hänen Puhdistus-romaanistaan.

Sen kääntämisestä venäjäksi on niinikään tehty sopimus.

Ensimmäisissä kritiikeissä Maimu Bergiä (s. 1945) pidetään psykologisesti taitavana kertojana, joka kietoo tekstiin hienosti erotiikkaa ja mystiikkaa.

Myös kirjan neuvostovirolaisen elämän kuvaus ja se, miten Berg kertoo 1940-luvun lopun kyydityksistä Siperiaan, saavat kiitosta.

"Glushkovskaja Voshgorod- ja Kommersant-lehdissä nostettiin esiin se, ettei näistä asioista selitetä romaanissa kaikkea, vaan asioista kerrotaan vaikuttavien vihjausten ja merkkien kautta", Berg kertoo.

Hänen mukaansa Moskovan kirjallisuuspiirit ovat kiinnostuneet virolaisesta kirjallisuudesta, mutta sen myyntiä vaikeuttaa vahva Viron vastainen ilmapiiri Venäjällä.

"Minua ilmeisesti auttoi kirjani nimi", Berg arvelee ironisesti.

Nyt Inostrannaja Literatura -lehti aikoo kuitenkin koota ja julkaista virolaiskirjallisuuden erikoisnumeron.


HS - Kulttuuri - 20.3.2009 - 1495 merkkiä - 1. painos

Tutkija: Naši-mielenosoitus marginaaliryhmän julkisuustempaus

ESA MÄKINEN

 Venäjä-tutkija Arto Luukkasen mukaan Naši-ryhmän Helsinkiin suunnittelema mielenosoitus on marginaaliryhmän tempaus julkisuuden saamiseksi.

"Tässä yritetään keittää sellaista puuroa, jota kukaan ei halua ja johon ei ole oikeastaan aihettakaan", Luukkanen sanoo.

Myös Putin-nuorten nimellä tunnetun Našin mielenosoitus vastustaa Helsingissä järjestettävääSofi Oksasen ja Imbi Pajun kirjanjulkaisua ja Viro-seminaaria. Ryhmän mukaan ne ovat venäläisvastaisia.

Keskiviikkona Naši-ryhmä ilmoitti, että se järjestää ensi maanantaina tiedotustilaisuuden Finlandia-talolla.

Tiedotteen välitti kommunistinen Kominform-nettisivusto.

Youtubessa julkaisemassaan videossa ryhmän puhemies kertoo, että suomalainen taho on kutsunut Našin osoittamaan mieltään.

Luukkasen mukaan mielenosoitus ei suuntaudu Suomea vastaan, vaan sen kohteena on Viro. Jos poliisi estää mielenosoituksen tai tekee ruumiintarkastuksia, siitä saadaan Naši-järjestön käyttöön kannattajia kuohuttavia videoita tai kuvia.

"Tämä on eräänlainen koepallo", Luukkanen sanoo.

Laajemmin taustalla on voimakas venäjämielinen nationalismi ja ajatus venäjän puolustamisesta.

Siihen ei ole Luukkasen mukaan kuitenkaan tarvetta, koska Suomi on rauhallinen ja tasapainoinen maa.



HS - Uutisetusivu - 24.3.2009 - 1232 merkkiä - 2. painos

Turvamiehet suojasivat keskustelua Viron historiasta

ESA MÄKINEN

 Helsinkiläinen kirjayleisö äänesti maanantaina jaloillaan Sofi Oksasen ja Imbi Pajun puolesta.

Kolmesataa ihmistä kuunteli Sanomatalon mediatorilla, kun kaksikko puhui Viron neuvostohistoriasta kertovasta kirjastaan Kaiken takana oli pelko.

Samaan aikaan kourallinen Putin-nuoria ja suomalaisia osoitti mieltään neuvostovastaiseksi väittämäänsä kirjaa vastaan.

Teos on perusteellinen esitys neuvostomiehityksen Virolle aiheuttamasta katastrofista, kirjoittaa arviossaan tutkija Oula Silvennoinen.

Hänen mukaansa nyky-Venäjä on Neuvostoliiton valikoiva perillinen. Silvennoisen mukaan Venäjä oikeuttaa nykyisen yhteiskuntajärjestyksensä neuvostoisänmaallisuuden sanankääntein, mutta unohtaa ne heti kun puhe kääntyy vastuun kantamiseen neuvostovallan rikoksista.

KULTTUURI C 1


HS - Kulttuuri - 24.3.2009 - 6369 merkkiä - 1. painos

Taistelu Viron historiasta käy kuumana

Toisessa maailmansodassa Viro sai kokea, mitä merkitsee joutua suurvaltojen taistelukentäksi. Neuvostoliitto miehitti maan kesällä 1940, ja vuotta myöhemmin oli kansallissosialistisen Saksan vuoro. Vuoden 1944 syksyllä kansallissosialistien murhanhimoinen miehitysvalta vaihtui taas neuvostoterroriin.

Viron kärsimykset huipentuivat - mutta eivät päättyneet - neuvostovallan sodan jälkeen toteuttamiin maatalouden pak-kokollektivisointiin ja joukkokyydityksiin. Tutkija Aigi Rahi-Tamminmukaan Viro menetti sotaa edeltäneestä väestöstään yli 17 prosenttia. Se on huikea luku verrattuna vaikkapa sodan aiheuttamiin henkilötappioihin Suomessa. Sofi Oksasen ja Imbi Pajun toimittama artikkelikokoelma Kaiken takana oli pelko tekee perusteellista työtä hahmotellessaan monesta eri näkökulmasta sen yhteiskunnallisen, kulttuurisen, taloudellisen, ekologisen, älyllisen ja moraalisen katastrofin ulottuvuuksia, jota neuvostovallan alle joutuminen pienelle maalle merkitsi.

Uhrimentaliteetissa ei silti vajota piehtaroimaan, vaan tosiasiat tunnustetaan. Kuten säveltäjäJüri Reinvere kirjoittaa: "Kun ymmärrettiin, että tästä helvetistä ei ole pääsyä, alkoi virolaistenkin yhteistyö uuden vallan ylläpitämiseksi."

Neuvostoliiton kukistumisen kahdeskymmenes vuosipäivä lähestyy, mutta henkien taistelu sen historiallisesta merkityksestä käy kenties kuumempana kuin koskaan. Neuvostokauden historian tulkinnat ovat räjähdysherkkää tavaraa niin Baltian maissa kuin nyky-Venäjälläkin.

Venäjä on ryhtynyt Neuvostoliiton valikoivaksi perilliseksi, joka johdonmukaisesti ja peittelemättä legitimoi nykyjärjestystä neuvostoisänmaallisuuden fraseologialla.

Jatkuvuuden korostaminen kelpaa silloin, kun se palvelee nykyhallinnon tavoitteita, mutta se unohdetaan heti kun puhe kääntyy minkäänlaisen vastuun kantamiseen neuvostovallan rikoksista.

Sitä, miten tiukasti historiankirjoitus nyky-Venäjällä on suitsittu vallan palvelijaksi, alleviivaa Naši-järjestön kirjan julkistamisen yhteyteen puuhaama mielenilmaus. Kaiken takana oli pelko tulee tosin vastanneeksi tökeröön painostukseen jo ennalta vaikkapa vironvenäläisen runoilijan Igor Kotjuhin suvaitsevalla puheenvuorolla.

Samalla kun virolaiset maksoivat sodanjälkeisinä vuosikymmeninä hintaa "ihmiskunnan väkivaltaisimman utopian toteuttamisesta", Suomessa ei veljeskansan kohtaloista enää paljon tiedetty. Vielä sodan aikana heimoveljien kohtelu Saksan miehityksen alla oli herättänyt Suomessa suurta kiinnostusta ja myötätuntoa.

Sodan päätyttyä rautaesirippu laskeutui myös Suomenlahdelle, aktiiviset yhteydet vaihtuivat virallisiin suhteisiin Neuvosto-Viroon. Hiljaisuus kuuroutti.

Neuvostoliiton olemassaolon aikana Virossa vallinneesta todellisuudesta ei Suomessakaan voinut julkisesti juuri keskustella. Varomattoman puheen hintana oli neuvostovastaiseksi leimautumisen kuolemansuudelma.

Jos suomalaisten vaikeneminen oli virolaisesta näkökulmasta käsittämätöntä pelkurimaista nöyristelyä, se oli Suomesta katsoen valtioviisautta. Ei Suomen eduilla voinut ryhtyä holtittomasti pelaamaan suututtamalla Neuvostoliitto harkitsemattomilla ja hyödyttömillä puheilla.

Lähihistorian kummallisuuksia Suomenlahden molemmin puolin avaava oivallus on ymmärtää, ettei Suomikaan selvinnyt toisesta maailmansodasta pelkillä alueluovutuksilla. Itsenäisyyden ulkoisista merkeistä ja K-kaupan Väiskistä huolimatta maa joutui Neuvostoliiton henkisen kolonisaation alaiseksi, harhailemaan jonnekin neuvostoarmeijan kepin ja idänkaupan porkkanan välille.

Artikkelikokoelma lähestyy aihettaan lähes hengästyttävän monesta eri näkökulmasta. Kaipaamaan jää oikeastaan vain virolaisten kommunistien, neuvostovallan myötäjuoksijoiden, yhteistoimintamiesten ja -naisten mielenmaisemaa avaavaa tekstiä.

Moniäänisyyden hintana on artikkelikokoelmien tyypillinen piirre: rosoisuus ja temaattinen kurittomuus. Tutkimusartikkelien rinnalle on sovitettu niin polemiikkia, haastatteluja kuin muistelmatekstejäkin, ja jokainen kirjoittaja saa sanoa sanottavansa ehdoillaan.

Sivumäärä kohoaa viiteen ja puoleen sataan. Ei se välttämättä heikkous ole, mutta jokaista artikkelia ei olisi tarvinnut ahtaa samaan kirjaan. Esimerkiksi Ivo Juurveen erinomainen, lähinnä historiantutkimuksen metodologisiin kysymyksiin liittyvä artikkeli erottuu joukosta selvästi ja saa kysymään, olisiko jokin muu julkaisukanava ollut luontevampi?

Teoksen käyttökelpoisuutta ja arvoa tietokirjana olisi ilman muuta nostanut kunnollisen viiteapparaatin johdonmukainen sisällyttäminen ainakin niihin teksteihin, jotka ovat luonteeltaan tutkimusartikkeleita.

Kirjan alaotsikko lupaa kertoa miten Viro menetti historiansa ja miten se saadaan takaisin. Lupauksen loppuosan toteutuminen jätetään - viisaasti - lukijan oman oivalluksen varaan.

Selvää on, että yksiselitteinen turvallisuuspoliittinen ratkaisu lännen hyväksi on ollut perusedellytys minkäänlaisille yrityksille rakentaa rehellisempää kuvaa omasta menneisyydestä niin Virossa kuin muissakin Baltian tasavalloissa. Neuvostoliiton varjon pituutta ja synkkyyttä kuvaa se, että kiistely 60 vuoden takaisista asioista on yhä tämän päivän kansainvälispoliittista keskustelua. Kaiken takana oli pelko on hyvää luettavaa nykypäivän suomalaisille.

Näennäisesti kirja puhuu naapurimaan asioista, mutta se kertoo silti koko ajan myös meistä itsestämme. Joka epäilee, ettei historialla ole enää nykymaailmassa väliä, matkustakoon Baltiaan ja Venäjälle. Tai lukekoon tämän kirjan.

OULA SILVENNOINEN


Kirjoittaja on filosofian tohtori ja historian tutkija. Hänen väitöskirjansa Salaiset aseveljet, Suomen ja Saksan tuvallisuuspoliisiyhteistyö 1933-1944 ilmestyi viime vuonna.


HS - Kulttuuri - 24.3.2009 - 3653 merkkiä - 1. painos

Kirjanjulkaisua saatteli karnevaali

ESA MÄKINEN

MILLA AUTIO

 Huikeaa mikä sirkus - yhden kirjan vuoksi!

Kolmisensataa ihmistä, enimmäkseen miehiä, seuraa maanantaina Sanomatalon mediatorilla, kun Sofi Oksanen ja Imbi Paju kertovat uudesta kirjastaan Kaiken takana oli pelko. Kirjoittajat puhuvat Viron vaietusta menneisyydestä, ja yleisö kuuntelee hiirenhiljaa.

Ihmisiä on houkutellut paikalle myös paljon kohua herättänyt Putin-nuorten eli Naši-järjestön mielenosoitus. Se osoittautuu karnevaaliksi: kourallista mielenosoittajia kiertelee noin 40 median edustajaa. Putin-nuoretkin valokuvailevat toisiaan kuin kesäretkellä.

Muutama ujon oloinen Putin-nuori pujahtaa lippujen ja "stop fascizm" -suusuojainten kanssa myös kuuntelijoiden joukkoon. "Menkääpäs kotiin kasvamaan", toivottaa vieressä seisova setä yleisön joukosta.

Virolaisia ja venäläisiä mielenosoittajia on tullut paikalle lippujen ja kylttien kanssa viitisentoista.

Heillä on tukenaan pitkäpartaiset, kaapuihin pukeutuneet Suomen islamilaisen puolueen edustajat ja yksinäinen mies, joka huutelee fasismin vastaisia iskulauseita. Hän kertoo edustavansa ihmistensuojeluyhdistystä ja toivoo rahaa kansalaispalkkaan.

Sanomatalon ympärillä marssii pienen ryhmän vastamielenosoitus, jota johtaa kokoomuksen eurovaaliehdokas Kai Pöntinen. "Ärsyttää, että tullaan meille ulkomailta kertomaan mitä saa puhua. Meillä ei rajoiteta keskustelua, tutkimista eikä kirjoittamista."

Paikalla tilannetta seuraamassa ovat myös julkkistoimittaja Walter de Camp ja kunnallispoliitikkoJussi Halla-aho (perus). Viron lippua kantava Tarmo kertoo taas olevansa virolaisten asialla.

Mielenosoitukset on järjestänyt Helsinkiin dosentti Johan Bäckman. Tiedotustilaisuudessa hän väittää, että Neuvostoliitto ei miehittänyt Viroa ja että Stalinin aikaiset kyyditykset olivat väestönsiirtoja. Lisäksi hän väittää, että Oksasen ja Pajun kirja on neuvostovastainen ja että Viro on epädemokraattinen apartheidvaltio.

Helsinkiin tulleiden venäläisten mielenosoittajien ajatus on sama.

Putin-nuorten mukaan virolaiset käyttävät historian vääristelyä hyväksi politiikassa ja sillä perusteella syrjivät venäläisiä. "Esimerkiksi kyydityksistä esitetyt luvut ovat valetta", sanoo ryhmää johtanut Mark Siryk, 20.

Putin-nuorten mukana Tallinnasta on tullut myös puoli tusinaa miestä, jotka kuuluvat Pronssisotilas-patsaan siirtoa vastustaneeseen Yövartio-ryhmään.

Julkaisutilaisuudessa Sofi Oksanen kertoo kirjoittaneensa Viron historiasta muun muassa sen takia, että Suomessakin siitä tiedetään vähän. "Olen monesti miettinyt, mitä luettavaa siitä voisi suomeksi suositella. Sitä ei ole."

Oksanen vaikuttaa lähinnä vaivaantuneelta mielenosoituksesta. "Heidän viestinsä on suunnattu venäläisille ja Venäjän medialle", hän arvioi.

Imbi Paju sanoo, että Viron kansallisuuspolitiikassa on tehty myös virheitä, mutta ratkaisu ongelmiin on avoin keskustelu.

"Kun tämä kirja nähdään Venäjää vastaan kiihottavana, sillä vain halutaan lopettaa keskustelu", Paju sanoo.

"Totalitarismin sisältöä pitää käydä läpi. Suurin osa virolaisista on valmiita keskustelemaan siitä."


HS - Kulttuuri - 24.3.2009 - 1275 merkkiä - 1. painos

Viron venäläiset ansaitsisivat parempia ystäviä

 Neuvostoajan perintönä Virossa asuu noin 93000 Venäjän kansalaista ja runsaat satatuhatta ihmistä, joilla ei ole lainkaan kansalaisuutta.

Melkein kolmannes venäjänkielisistä tuntee olevansa yhteiskunnassa torjuttu.

Vaikka yhä useampi venäjänkielinen ilmoittaa olevansa tyytyväinen oloihinsa, venäläisvähemmistön kohtelu on yhä ongelma Virossa.

Putin-nuoret Helsinkiin kutsuneet suomalaiset ratsastavat kansallisuusaatteella ajaakseen omia, hämäräksi jääviä päämääriään.

Kiistan ytimessä on virolaista ja venäläistä nationalismia kiihkeästi jakava suhtautuminen toiseen maailmansotaan. Osalle venäläisiä kyseessä on Suuri isänmaallinen sota, jossa neuvostosankarit kukistivat natsit puhtain asein.

Neuvostomiehityksen kauheudet kokeneiden virolaisten kanta on päinvastainen, mutta yhtä kiihkeä.

Virossa enemmistön ja vähemmistön pitäisi rakentaa sopua keskenään, mutta historiaa käytetään koko ajan eripuran luomiseen.

Viimeksi niin kävi, kun Virossa riideltiin venäläisille tärkeän neuvostosotilaiden hautamuistomerkin eli Pronssisoturi-patsaan siirrosta.

Putin-nuoret ovat statisteja, joita käytetään jälleen kerran hyödyksi. Olisipa heillä parempia ystäviä.

ESA MÄKINEN


HS - Pääkirjoitus - 26.3.2009 - 3596 merkkiä - 1. painos

Yhteinen raskas historia

Kenellä on oikeus Viron ja virolaisten historiaan?

Kiista kärjistyi taas tämän viikon alussa, kun Sanomatalossa julkistettiin Sofi Oksasen ja Imbi Pajun toimittama Viron historiaa käsittelevä kirja Kaiken takana oli pelko (WSOY).

Kirja koettiin niin sietämättömäksi, että sitä vastaan järjestettiin mielenosoitus, jonne oli kutsuttu myös Venäjältä ja Virosta Vladimir Putinin hallintoa lähellä olevien poliittisten järjestöjen jäseniä.

Kiihkeimmin kirjaa ja sen tulkintoja tuntuivat kuitenkin vastustavan suomalaiset vastapamflettien kirjoittajat.

Miksi Viron historia ja virolaisten kokemukset ovat niin arka aihe?

Meillä naapureilla tuntuu olevan suuri tarve kertoa virolaisille, mitä heidän tulee omasta elämästään ajatella ja sanoa. Jos he yrittävät kertoa kokemuksistaan, ne halutaan mitätöidä sanomalla, että tunnustakaa ensin omat syntinne ja puhukaa vasta sitten.

Venäläisten kohdalla kyse on ehkä ennen kaikkea oman historian tulkinnasta. Jos myönnetään Viron miehitys ja pakkoliittäminen Neuvostoliittoon, tahrataan kiiltokuvaa, joka Venäjällä on luotu toisen maailmansodan tapahtumista.

Venäjän nykyinen johto on kyvytön käsittelemään Neuvostoliiton aikana tehtyjä rikoksia ihmisyyttä vastaan - siitäkin huolimatta, että punaisesta terrorista kärsivät eniten venäläiset itse.

Pajun ja Oksasen kirjaa vastaan mieltään osoittaneiden suomalaisten Viro-fobiaa on vaikeampi ymmärtää. Mikä Virossa ja virolaisissa niin raivostuttaa?

Ehkä se on monille virolaisille luonteenomainen itsevarmuus. Mahdollisesti taustalla on kateus siitä, että puolen vuosisadan syväjäädytyksestä virkosikin nopeasti kansakunta, joka on osoittanut elinvoimansa ja kyvykkyytensä.

Olemme tottuneet pikkuveljen asemaan suhteessa Ruotsiin, ja se vaikuttaa yhä. Olemmeko henkisesti ottaneet Viroon samanlaiseen isoveli-asenteen kuin se, mistä olemme syyttäneet ruotsalaisia suhteessa itseemme?

Useimmista suomalaisista kiivas keskustelu Viron historiasta kuulostaa varmaankin mielettömältä. Yritykset kiistää miehitys, itsenäisyyden riisto ja kyyditykset eivät mene läpi, koska ihmiset tietävät paremmin.

Suomalaisten yhteydet virolaisiin ovat olleet tiiviit siitä saakka, kun Viro jälleen aukeni suomalaisille 1980-luvulla. Tuhansilla ja tuhansilla suomalaisilla perheillä oli ystäväperheitä Suomenlahden eteläpuolella, ja heitä autettiin niin kuin tavallinen ihminen voi toista auttaa: pitämällä yhteyttä ja viemällä tuotteita ja tavaroita, joista Virossa oli puutetta.

Virallinen Suomi sen sijaan ei kyennyt luomaan Viroon luontevia suhteita. Viron johdossa olleet ihmiset olivat kommunisteja - ja jotkut heistä pahempia kuin Moskovan johtajat. Piilossa kasvavaan kansallismieliseen oppositioon ei löydetty luontevaa keinoa rakentaa yhteyksiä.

Viron historia on meidänkin historiaamme, muistojamme. Monelle se on myös tuskallisen itsetutkiskelun aihe.

Runsaat kymmenen vuotta sitten kuuntelin toimittajana, kun Stalinin hallinnon tappaman Viron presidentin Konstantin Pätsin pojanpoika Mati Päts kertoi oman tarinansa: miten Pätsien koko perhe, myös lapsenlapset, kyyditettiin Baškiriaan, perheenjäsenet erotettiin toisistaan ja kotiin palasi kuudesta ihmisestä vain kaksi.

Nämä kokemukset sivuutettiin julkisessa keskustelussa pitkään - niin kauan kuin niiden kertominen saattoi vaarantaa poliitikon, tutkijan tai toimittajan oman aseman.

Ehkä Viro-kiihkoilun takana onkin yksinkertaisesti häpeä.

ANTTI BLÅFIELD

antti.blafield@hs.fi

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja.


HS - Mielipide - 27.3.2009 - 1635 merkkiä - 1. painos

Venäjällä osataan puhua Stalinin ajasta

 Antti Blåfield väitti (HS 26.3.), että "Venäjän nykyinen johto on kyvytön käsittelemään Neuvostoliiton aikana tehtyjä rikoksia ihmisyyttä vastaan". Sama väite on toistunut HS:n sivuilla. Nyt sitä levitetään Suomessa myös joidenkin virolaisten ja heidän kannattajiensa toimesta.

Tarkoitus on siis väittää, että Venäjä kiistää Stalinin rikokset. Väite kertoo vain täydellisestä tietämättömyydestä. Neuvostoliitossa Stalinin rikokset tuomittiin jyrkästi korkeimmalla valtiollisella tasolla jo 1956. Nykyisin julkaistaan paljon Stalinin vainoja koskevaa kirjallisuutta, tutkimusta ja dokumenttielokuvia.

Jotakin kertoo se, että Vladimir Putin luovutti korkeimman valtiollisen huomionosoituksen kirjailija Aleksandr Solzhenitsynille. Venäjällä on voimassa useita lakeja korvauksista ja maineenpalautuksesta Gulagin uhreille. Ympäri maata on vainojen uhrien näyttäviä hautamuistomerkkejä. Myös Stalinin suomalaisuhreille on rakennettu muistomerkkejä, ja heidän kohtaloitaan on tutkittu runsaasti.

Useammatkin Venäjän naapurivaltiot haluaisivat tekaista oman kansanmurhansa vääristelemällä historian tapahtumia. Neuvostoliiton nälänhätä 1930-luvulla yritetään veistää Ukrainan holodomoriksi ja Virossa 1941 ja 1949 tapahtuneet joukkokarkotukset kansanmurhaksi.

Kysymys ei ole edes historiapolitiikasta vaan historian käytöstä Venäjän-vastaisen informaatiosodan aseena. Se on tieteellisesti kestämätöntä ja loukkaa syvästi niiden muistoa, joiden kuolemasta tai kärsimyksistä tehdään väärennös.

JOHAN BÄCKMAN


oikeussosiologian dosentti

Helsingin yliopisto

HS - Mielipide - 27.3.2009 - 2076 merkkiä - 1. painos

Eiköhän panna asiamies pyytelemään anteeksi

 Kari Silvennoinen ehdotti (HS 25.3.), että eduskunnan tulisi säätää laki anteeksipyynnöstä kommunismin rikosten uhreille. Näin Mauno Koivisto ja Matti Vanhanen välttyisivät pyytämästä toimintaansa anteeksi, toinen presidenttinä, toinen Suomenmaan toimittajana. Lähden siitä, että Silvennoinen on vakavissaan.

Onko syytä säätää erillinen laki vai olisiko syytä valtuuttaa joku - vaikka anteeksipyyntöasiamies - tietyin välein esittämään kyseisiä pyyntöjä valtion puolesta?

Ongelmaksi voi koitua myös, otetaanko anteeksipyyntö asianmukaisesti vastaan. Tiettävästi eduskuntamme ei ole erikseen hyväksynyt Viron presidentti Toomas Hendrik Ilveksen anteeksipyyntöä taannoisista pommituksista. Jos myöhemmin ilmenee, että anteeksipyyntö ei saavuttanut vastakaikua tai se oli uusien tapahtumien vuoksi perusteeton, voisi säätää menettelystä, jolla anteeksipyynnön voi peruuttaa tai hakea rituaalisin menoin takaisin.

Saattaahan olla, että Suomessa joskus harjoitetaan politiikkaa, jossa määräävänä tekijänä on suomalainen intressi ja jossa otetaan myös huomioon maamme kokoon liittyvät tosiasiat (vrt. Silvennoinen: "Uudelleen itsenäistymistä ei Suomen valtiojohto kuitenkaan pystynyt estämään.")

Kun presidentin valtaa ollaan karsimassa, anteeksipyytäjän tehtävä voisi sopia aina seuraavalle presidentille. Tällä olisi edeltäjäänsä paremmat mahdollisuudet tietää, keneltä ja mitä tulisi anteeksi pyytää.

En ota pienintäkään kantaa Imbi Pajun tai Sofi Oksasen kirjalliseen työhön, joka ansaitsee kaiken arvostuksen. Vaarana vain on, että historiaan ja ulkopolitiikkaan liittyvät seikat sekoitetaan epämääräiseksi vyyhdeksi ja esimerkiksi Virossa maaliskuussa 1949 toimeenpantuja kyydityksiä käytetään aivan vääriin tarkoituksiin.

Ellei kansainvälinen anteeksipyytely ota tulta, Baltian ja miksei Suomenkin hallitukset voisivat pyytää harjoittelun vuoksi omilta kansoiltaan anteeksi sitä, että maiden taloudet on päästetty romahtamaan.

JUKKA REMES

oikeustieteen lisensiaatti

Vantaa


HS - Sunnuntai - 29.3.2009 - 1646 merkkiä - 1. painos

Miksi Naši-nuorten mielenosoitus Suomessa sai niin paljon huomiota?

Palstalla päätoimittajat kommentoivat viikon puheenaihetta.

Eilina Gusatinsky Spektr "Koska median on paljon helpompaa uskoa Kremlin pyrkimykseen puuttua Suomen sisäasioihin kuin lähteä tutkimaan venäjänkielisten asemaa Virossa tai edes tunnistaa ihmisoikeudellisten ongelmien tila Virossa." Matti Niiranen Pro Estonia "Media ilmeisesti odotti Putin-nuorten mellakoita, koska Oksasen ja Pajun toimittama teos sisältää Venäjälle arkoja asioita. Ehkä mukana oli ripaus vanhaa Venäjä-pelkoakin. Johan Bäckman on taitava agitaattori." Atte Jääskeläinen Yleisradio "Tapahtuma oli poikkeuksellinen: Ulkomainen, Viron patsaskiistan yhteydessä tutuksi tullut ja Venäjän politiikassa vaikuttava ryhmä yritti vaikuttaa sananvapauteen Suomessa. Asia oli niin erikoinen, että sen taustojen avaaminen vaati ainakin sähköisissä välineissä lähetysaikaa." Tapani Ruokanen Suomen Kuvalehti "Itäpuolen yksiniitisiä mielenosoittajia ei ole täällä ennen nähty. Menneisyyden rikokset nousevat puheenaiheeksi myös suomettuneisuuden ajan takia. Jännitteistä syntyy uutisia." Kimmo Jylhämö Voima "Naši-mielenosoitus ei pienuudestaan huolimatta ollut merkityksetön, sillä tapaus huomioitiin laajalti myös Venäjän mediassa. Ehkä se muistuttaa venäläisiä siitä, että sorrettujen vähemmistöjen asemaa voisi käsitellä mediassa myös Venäjällä."

HS - Kulttuuri - 8.4.2009 - 4533 merkkiä - 1. painos

Virosta ei koulussa paljon kerrota

JYRKI RÄIKKÄ

 Kuka oli Konstantin Päts? Keitä olivat Metsäveljet? Moniko Viron valtionpäämiehistä on kuollut kotimaassaan väkivallattomasti ja vapaudessa?

Moni suomalainen osaa vastata johonkin näistä kysymyksistä, mutta harva kykenee antamaan täsmällisen vastauksen kaikkiin.

Neuvostoliiton voiman päivinä vaikeneminen Viron asioista oli ulkopoliittista viisautta, mutta nyt Viron historialle on kysyntää. Esimerkiksi Sofi Oksasen ja Imbi Pajun toimittaman artikkelikokoelman Kaiken takana oli pelko myy tietokirjaksi hurjaa vauhtia. WSOY:lla lasketaan, että 10000:n raja voi olla vaarassa.

Viro-tietämyksen perusta luodaan koulussa. Viron sivuuttamiseen ei ole enää ulkopoliittisia perusteita, mutta sekä yläasteen että lukion historian oppikirjojen Viro-osuudet ovat varsin suppeita.

1900-luvun historiassa Viro mainitaan varmimmin toisen maailmansodan alla natsi-Saksan ja Neuvostoliiton tekemän etupiirijaon ja sen jälkeisen neuvostomiehityksen yhteydessä. Yleensä myös Viron itsenäistymiselle Neuvostoliiton luhistuessa on varattu oma lyhyt lukunsa - joihinkin kirjoihin on ehtinyt kiista Tallinnan Pronssisoturi-patsaan siirrosta.

Palkitun Viron historian pari vuotta sitten julkaissut professori Seppo Zetterberg tuntee myös oppikirjojen tekemisen realiteetit.

"Tilaa on hirveän vähän. En pitäisi minään hirveänä puutteena, jos oppikirjoissa ei ole käsitelty Neuvosto-Viron aikaa."

Zetterberg kuitenkin toivoo, että oppikirjoissa ainakin mainittaisiin Viron tasavallan rakennustyö ensimmäisen maailmansodan jälkeen, Viron kohtalo toisessa maailmansodassa ja uudelleen itsenäistyminen Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä.

Pronssisoturi-kiistaa käsitellään kuvan ja kuvatekstin verran tänä keväänä ilmestyneessä oppikirjassa Kaikkien aikojen historia 3 (Edita). Siinä käydään alle sivun verran läpi Baltian maiden itsenäistymistaistelua, aiemmat tapahtumat kuitataan muutamalla maininnalla maailmansotien yhteydessä.

"Kirjan aiemmassa versiossa Baltian itsenäistymisestä kerrottiin laajemminkin, mutta kustantajat haluavat, että kirja ei saa ylittää 200 sivua", kertoo kirjoittajiin kuuluva Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Seppo Hentilä.

"Kun nykyisten oppikirjojen kuvitus ja taitto on vielä kuin Seiska-lehdessä, tekstin osuus on todella pieni."

Historia on oppikirjoissakin suhdanneherkkä aine.

"Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen oppikirjat ovat kovin toisennäköisiä kuin ennen. Nyt Venäjän käsittely on todella kriittistä, minunkin tekstini. Aika vaikuttaa oppikirjojen tulkintoihin, ja sen pitääkin vaikuttaa", Hentilä sanoo.

Kustantajat laativat oppikirjat opetushallituksen antamien valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden pohjalta. Yleisluontoiset opetussuunnitelman perusteet ovat kuitenkin vain pohja, jota kunnat ja koulut täsmentävät paikallisesta näkökulmasta, korostaa opetusneuvos Kristina Kaihari-Salminen.

Virosta ei opetussuunnitelman perusteissa sanota mitään. Oppikirjojen tekijöillä on vapaus käsitellä aihetta harkintansa mukaan, sillä opetusviranomaisten tekemästä opetusmateriaalin hyväksymismenettelystä luovuttiin 1990-luvulla. Kaihari-Salmisen mukaan oppikirjat ovat vain yksi opetuksen osa.

"Opetushallitus kannustaa siihen, että käytetään mahdollisimman monenlaisia oppimateriaaleja ja vertaillaan niiden näkökulmia, painotuksia ja argumentteja. Niin tuetaan nuorten kriittisyyttä ja sitä, ettei omaksuta valmiita totuuksia."

Viron Suomen-suurlähetystö on havahtunut suomalaisten huonoon Viro-tietämykseen. Se on yhdessä Viron Suomen-instituutin ja Archimedes-säätiön kanssa käynnistämässä Viro käy koulua -projektia, joka tuo Viro-tietoutta kouluihin yksittäisillä oppitunneilla tai teemapäiviillä.

"Meille on tullut kysyntää laidasta laitaan. Kyselyissä historia on päällimmäinen aihe, mutta myös ruokakulttuuri kiinnostaa paljon", kertoo kulttuurineuvos Liisa Ojaveer Viron suurlähetystöstä.

HS - Kulttuuri - 8.4.2009 - 3641 merkkiä - 1. painos

Kouluhallitus tuki Kekkosen linjaa

JYRKI RÄIKKÄ

 Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa julkaistut historian oppikirjat puhuivat laillisuudesta ja pienten valtioiden oikeuksista soukemmalla suulla kuin ruotsalaiset ja norjalaiset oppikirjat, huomasi pohjoismaisten oppikirjojen sisältöä vertaillut Janne Holmén 2006 Uppsalan yliopistossa hyväksytyssä väitöskirjassaan. Syynä oli suomalaisten halu miellyttää Neuvostoliittoa.

Suurvaltoja koskeviin oppisisältöihin perehtynyt Holmén ei tutkinut erikseen Viron käsittelyä, mutta suomalaisten tekijöiden kokemukset siitä ovat samansuuntaisia.

"Totta kai kirjan piti olla Suomen ulkopoliittisen linjan mukainen. Eihän sitä olisi muuten kouluhallituksessa hyväksytty", sanoo muun muassa Historia ja me -sarjan oppikirjoja kirjoittanutReino Riikonen.

"Meillä ei ollut paljon mahdollisuuksia poiketa esimerkiksi siitä, mitä Kekkonen ja Paasikivipuhuivat."

Toisaalta poikkeamiin ei ollut Riikosen mielestä syytäkään. Hänestä Kekkosen linja oli hyvää politiikkaa.

"Noudatimme virallista ulkopolitiikkaa. Kun Neuvostoliitto hajosi, raportoimme siitä sen jälkeisissä painoksissa."

Holménin mukaan oppikirjojen sisältöä muokkasi pikemminkin hiljainen sosiaalinen paine kuin viranomaisten aktiivinen puuttuminen.

"Kieli keskellä suuta kirjoitettiin, ja välillä puraistiin kieltä", muistelee monia oppikirjoja tehnytSakari Tiainen.

Kouluhallituksen tarkastajat puuttuivat muotoiluihin, joita ei pidetty virallisen ulkopolitiikan mukaisina, ja joskus muotoilut olivat hyvinkin liturgisia. Ohjaus oli pehmeää, tarkastajat olivat kirjoittajille "puoliksi kavereita".

"Mitään ei saneltu, mutta hölmömpikin älysi, millaisia muutoksia piti tehdä."

Virosta ei paljon puhuttu. "Ei meille tullut mieleen, että olisi pitänyt kovasti kertoa, että naapuri on siinä kovassa puristuksessa", Tiainen toteaa.

Nyt jälkikäteen Tiainen ajattelee, että Viron neuvostomiehityksestä olisi pitänyt kertoa selväsanaisemmin.

"Kyllä me kaikki se tiedettiin ja vaiettiin. Monta kertaa puhuttiin, että historian opettajilla on erittäin vahva selkäranka, että he osaavat luokassa puhua asiat. Vapautimme itsemme synnistä sellaisella ajattelulla."

Kouluhallituksen entinen pääjohtaja Erkki Aho on jo vuonna 1996 julkaistuissa muistelmissaan sanonut, että oppikirjojen kuva Neuvostoliitosta oli jossain määrin kiiltokuvamainen.

"Oppikirjat antoivat hyvin tiivistetyn kuvan, eikä laajempi käsittely esimerkiksi Baltian tasavaltojen kohdalla ollut mahdollistakaan. Se johtui jo ajan rajallisuudesta, ja Neuvostoliitto oli Neuvostoliitto", Aho kertoo nyt.

Ahon mukaan etenkin 1970-luvun alku oli hyvin jännitteistä aikaa. Vuodesta 1973 lähtien kouluhallitus kävi säännöllisiä keskusteluja neuvostoliittolaisten oppikirjantekijöiden kanssa. Mukana keskusteluissa oli myös Suomen ulkoministeriön edustaja.

Aho kuitenkin korostaa, että päätökset oppikirjojen sisällöstä tehtiin kouluhallituksessa - sen paremmin suomalaispoliitikot kuin ulkovaltojen edustajatkaan eivät suoraan puuttuneet oppikirjojen sisältöihin.

"Ei voinut kuvitella, että virallisen kouluhallinnon vahvistamassa materiaalissa olisi näkemyksiä ja käsityksiä, jotka olisivat valtakunnan ulkopoliittisen näkemyksen vastaisia. Tämähän on realiteetti, joka on ollut aina kautta aikojen."


HS - Kulttuuri - 8.4.2009 - 492 merkkiä - 1. painos

Sofi Oksanen myydyin kahdella listalla

  Sofi Oksasen Puhdistus (WSOY) oli kirjakauppojen Mitä Suomi lukee -listan myydyin kotimainen romaani maaliskuussa. Oksanen oli kärjessä myös tietokirjojen listalla, jossa myydyin oli Oksasen ja Imbi Pajun toimittama, Viron historiaa käsittelevä Kaiken takana oli pelko(WSOY).

Käännetystä kirjallisuudesta eniten myytiin Stieg Larssonin rikosromaania Pilvilinna joka romahti (WSOY).

HS

HS - Kulttuuri - 28.3.2009 - 2237 merkkiä - 1. painos

Helsingin yliopisto irtisanoutui Bäckmanin puheista

 Venäläiset ja virolaiset Naši-nuoret Suomeen tuoneen dosentti Johan Bäckmaninesiintyminen torstai-illan A-Talk-ohjelmassa kuumentaa tunteita. Kärjekkäitä Viro-kriittisiä mielipiteitä esittänyt Bäckman esiteltiin kuvaruudussa Helsingin yliopiston oikeussosiologian dosentiksi.

Helsingin yliopiston tiedotus lähetti perjantaina tiedotusvälineille sähköpostiviestin, jonka mukaan "Johan Bäckman ei edusta Helsingin yliopistoa esiintyessään julkisuudessa".

Lehdistöpäällikkö Terttu Nurro, miksi yliopisto haluaa irtisanoutua dosenttinsa mielipiteistä? "Eilisen A-talk-ohjelman jälkeen meille on tullut Bäckmanista valtavasti kiihkeää palautetta. Jotkut vanhemmat ovat jopa ilmoittaneet, etteivät halua maksaa lastensa opetuksesta tällaisessa korkeakoulussa, vaikka opetushan on meillä ilmaista. Halusimme tulla julkisuuteen kertomaan, että julkisuudessa esiintyessään Bäckman ei edusta Helsingin yliopistoa vaan pelkästään itseään."

Kuinka paljon yhteydenottoja on tullut? "Aika paljon ja moneen eri paikkaan. A-Talk näyttää herättäneen yleisössä todella suurta kiihkoa."

Onko tämä ensimmäinen kerta, kun Helsingin yliopisto irtisanoutuu julkisesti dosenttinsa mielipiteistä? "En muista tällaista tiedotetta, mutta olen minä lähettänyt aiemminkin kirjeitä esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa ihminen on vaikka jossain mielenosoituksessa esiintynyt nimilapulla Helsingin yliopiston tutkija. Olen muistuttanut, että yliopiston nimeä saa käyttää vain silloin, kun asia liittyy yliopistovirkaan tai omaan tutkimusalaan. Muuten pitää esiintyä yksityishenkilönä. Ihmettelen muuten sitä, miksi Bäckman esiintyy aina Helsingin yliopiston dosenttina, vaikka hänhän on dosenttina myös Turun ja Joensuun yliopistoissa."

Vaikuttaako tapaus Bäckmanin virkaan yliopistossa? "Dosentuuriin se ei voi vielä tässä vaiheessa vaikuttaa, sillä vaikka kyseessä ei ole palkallinen virka, juridisesti dosentti rinnastetaan virkamieheen, jota ei voi erottaa oikeastaan kuin virkavirheen takia. Melkein rikos pitäisi tehdä."

SASKA SAARIKOSKI